When you are happy? When people are around you, or alone?

Miks ihmiset sanoo asioita joita he eivät oikeasti tarkoita? Tuohon saattaa löytyä monta eriä vastausta. Mutta minä en ole saanut vielä yhtään oikeaa tai järkeen käyvää vastausta. Yksin istuessa saattaa tulla omasta mielestä viisaita ideoita, mutta mitä muut ihmiset sanovat kun he kuulevat ideasi.
Ajan minkä olen ollut Pudasjärvellä, olen oppinut monta asiaa. Niin ihmisistä kuin itsestäni. Mistä tiedän jos ihminen sanoo minulle että, " olet kaunis" tai vastaavaa, että sanoiko hän sen tosissaan vai läpällä ja nauraa kustannuksellani kun käännän pään ja lähden pois?

Olen oppinut, että kaikkia tyhmimpiä kysymyksiä, mitkä tulee mieleen ei kannata kysyä, koko luokan kuullen. Tai kertoa omista virheistä varsinkaan. Jos epäilet vähäänkään kuinka tyhmältä kysymys kuulostaa jo päässä, elä kokeile miltä se kuulostaa jos sanot sen ääneen. Tiedän jo sen että jos ihmiset sanoo minulle että," ootpa tyhmä", sen on vaan sellanen lause jota ei kannata huomioida niin paljon. Koska kuulen sitä niin paljon ja tiedän ettei kukaan sano sitä mulle tosissaan. Tai jos sanovat niin kun suutun heille, he viimeistään silloin tajuavat että ei ehkä olisi kannattanut sanoa sitä sanaa.

Jos ihminen sanoo mua viisaaksi, kuulen sen että "olen tyhmä". Ei siinä mitään, koska en ota sitä itseeni koskaan. Olen tyhmä ja minkä sille voin. Koulussa en tajua puoliakaan mitä opettajat selittää, sen takia peruskoulukin oli täyttä hepreaa mulle. Vielä vähemmän tajuan kun on kyse hevosista. Mitä sitten jos en tiiä mikä on vuohinen tai jokin muu hevosenosa. Kouluuun on tultu oppimaan. Ja opettajat oikeastikki luulevat että, opiskelen täällä koko ajan asuntolassa hevosista, hevosista ja vielä kerran hevosista. Ja en muista vieläkään mitään ihme lämpötiloja mitä joku opettaja on varmaan jo kymmenne parikymmentä kertaa sanonut. En mää opi niitä jos ne sanotaan, enkä kyllä myöskään jos niitä otetaan käytännössä. Oon vaan niitä ihmisiä jotka ei opi millään, vaikka kuinka monta tuhatta kertaa sen toistaa.

Olen tottunut olemaan yksikseen, ja miettimään kaiken yksin. Olemaan tyhmä yksin, kysymään tyhmimmät kysymykset yksin. Olen melkein jo ylpeä siitä, mutta en kuiteskaan. Tiedän syvällä sisimmässäni vielä ehkä että olen jonkin verran viisas. Mutta en tarpeeksi että tajuaisin asioita normaalien ihmisten tasolla. Tajuan asiat myöhässä, kaverit ovat nauraneet jo kauvon, minä alan vasta nauramaan koska tajusin sen liian hitaasti. Kävelen liian hitaasti saan kävellä todella nopeasti että pysyn perässä.  Se postaus musta nuorempana on tulossa, kunhan saan ne kuvat vaan ladattua ja laitettua vielä uudestaan oikeaan järjestykseen.